Sain viime yönä kokea oikein kunnon nöyryytyksen, mistä seurasi niin paha olo, että olisi tehnyt mieli oksentaa.


Pidän eräästä miehestä. No helvetti. Myönnetään. Olen korviani myöten rakastunut erääseen mieheen, jonka kanssa ollaan treffailtu n. 2,5 kuukautta. Välissä tapahtui jotain, minkä vuoksi hän kysyttäessä totesi, että parempi jatkaa kaverilinjalla. Ookoo, ei siinä mitään. Kunhan homma on selkeä. Noh. Sen jälkeen olemme päätyneet sänkyyn pari kertaa. Ja minä ainakaan en harrasta seksiä kavereitteni kanssa. Meillä on molemminpuoleista silmäpeliä ja muutenkin seurustelutyyppistä toimintaa. Mutta mutta....


Eilen illalla ajelin hänen luokseen. Vein pienen joulupaketin. Halasi mua. Hän avaa paketin vasta jouluaattona. Fine. As he wishes. Otin yhden lonkeron hänen luonaan, joten olin täysin ajokuntoinen, kun hän kahden aikaan keksi, että mennään käymään n. 20 kilometrin päässä sijaitsevassa baarissa. No ei siinä mitään. Kyllä mä voin ajaa. Ei se ole mulle koskaan ollut mikään ongelma. Hän sanoi, että voin sitten jäädä yöksi hänen luokseen. Mentiin hänen autollaan.


Baarissa meillä oli alkuun ihan hauskaa. Laulettiin karaokea ja heitettiin huulta. Oli aika hiljainen ilta. Joku mimmi lauloi suht hyvin. Yhdessä kohtaa tuo mies pyysi mua hakemaan hänelle drinkin ja ottamaan itsellenikin limsaa. Olkoon, mä haen. Ja kun mä tulen pöytään takaisin, tuo hetki sitten lauluvuorossa ollut mimmi istuu mun paikallani miehen vieressä. He naureskelevat ja höpöttelevät kuin ekoilla treffeillä. Tuli miehen vuoro laulaa. Siinä kohtaa tuo mimmi sanoi mulle, että eihän se häiritse, että hän tuli juttelemaan, kun hän kysyi kyllä mieheltä, että ettemme me ole yhdessä. Kysyin mimmiltä, että mitä mies vastasi. Oli vastannut olevansa sinkku.


Kiitos. Märkä rätti päin naamaa. Sattui. Ja lujaa. Sattuu edelleen. Mimmikin meni vähän vaikeaksi, mutta totesin vain, että ookoo, jos hän sanoi niin, niin minä en kommentoi mitenkään. Ja ne kaksi kehtasivat vielä lärpättää ja vaihtaa numeroitakin illan aikana. Jos olisin ollut liikkeellä omalla autollani, olisin häipynyt saman tien. Oli nöyryyttävää, että jouduin katselemaan tuota. Miksen sanonut mitään. Miksen pitänyt puoliani kerrankin ja antanut tulla oikein olan takaa. Miksen??


Juuri ennen valoa sanoin, että haluan nyt lähteä. Kävellessä autolle mies sanoi antaneensa työkaverinsa numeron sille mimmille. Paskat. En usko. Valehteli aivan takuulla.


En jäänyt yöksi. Lähdin aika vähäsanaisena ajamaan kotiin omalla autollani. Itkin matkan. Ja edelleen itkettää.


Miksi minut pitää aina rikkoa? Olen ollut rikki niin monta kertaa, etten tiedä saako näitä palasia enää kokoon. Enkö todellakaan ole sen arvoinen, että joku välittäisi musta niin paljon, ettei rikkoisi minua tahallaan? Mä annan itsestäni 100 %. Laitan aina muut etusijalle ja tämä on tulos. Mitä pahaa mä olen tehnyt? Ehkä mä vaan en ole sen arvoinen, että kukaan pitäisi mua niin tärkeänä. Ei, en mä ryve itsesäälissä. Musta tuntuu tältä ihan oikeasti. On kovin vaikea enää uskoa ihmisiin.


Kohta on joulu. Ja silloin muhun sattuu taas. Olen yksin koko joulun. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.


Juuri nyt mua sattuu sydämeen. Keskiviikkona minut leikattiin, mutta nämä leikkausarpien kivut ovat aika pientä sen rinnalla, miten paljon sydämeen sattuu.


Haluasin sanoa hyvästi.