Synnyin ja elin lapsuuteni Hämeessä. Vanhempani ovat aina tehneet töitä, mutta äidilläni oli muutamia työttömyysjaksoja, joiden vuoksi rahat olivat usein tosi tiukilla. Lapsuuteni osui myös lama-aikaan, joka toki vaikutti taloustilanteeseen myös. Raha-asioita paljon enemmän lapsuuteni järkkymiseen vaikuttivat veljeni käytös ja huumeongelmat. Veljeni on minua muutaman vuoden vanhempi, emmekä ole koskaan tulleet toimeen keskenämme, koska hän kohteli minua kaltoin jo ollessani lapsi. Sain usein nyrkistä ja muistan lapsuudestani tilanteita, joita kuvailisin nykyään sanoilla "kidutus", "nöyryyttäminen", "hyväksi käyttäminen" (ei seksuaalinen) ja "alistaminen". Veljeni oli n. 12-13-vuotias, kun hän kokeili ensimmäisiä huumausaineita. Teininä hän oli jo koukussa kovempiin huumeisiin. Ja on edelleen, vaikka vanhempani ja yhteiskunta ovat tehneet kaikkensa hänen auttamisekseen. On täysi ihme, että hän on vielä hengissä. Aivosoluista ei juuri mitään ole jäljellä ja hän on järjeltään jotakuinkin sillä tasolla, millä hän oli aloittaessaan kovempien huumeiden käytön. Hän on ollut useampia kertoja vankilassa milloin mistäkin syystä. Tuomioita ja velkoja on paljon.

 

Kiusaamiseni alkoi päiväkodissa jatkuen läpi koko peruskoulun ja jonkin verran vielä lukiossakin. Päätin, että tulen vielä tekemään jotakin suurempaa voidakseni taistella kiusaamista vastaan. Viime vuosina olen huomannut taistelevani yhtä paljon sekä kiusattujen että kiusaajien puolesta, koska myös kiusaajatkin voivat olla hyvinkin rikkinäisiä lapsia, jotka tarvitsevat apua ja heidän oma paha olonsa purkautuu kiusaamisen kautta.

 

Olin 20-vuotias, kun sain tappouhkauksen veljeni huumevelkojen vuoksi. Mietin asiaa yhden yön yli, minkä jälkeen vaihdoin nimeni ja muutin rannikolle. Oli tullut minun aikani aloittaa oma elämäni. Vuoden verran tein pätkätöitä. Sitten minut hyväksyttiin yliopistoon. Opiskelin n. 1,5 vuotta, mutta ahdistuksen kasvaessa lopetin opintoni. Omat oppimisvaikeuteni löivät kasvoille kuin kylmä rätti. Minä, joka olin aina ollut hyvä koulussa, en pärjännytkään enää. Minulla on suuria vaikeuksia lukemisen kanssa. En muista lukemaani, enkä pysty keskittymään kirjoitettuun tekstiin. Peruskoulu ja lukio hoituivat kuuntelemalla opetusta. Olin luokkani paras seiskaluokalta lukioon.

 

Toinen suuri ahdistuksenaihe oli seksuaalisuuteni, jonka olin koittanut kieltää jo vuosia. Tuli aika tulla kaapista ulos. Aika pian sen jälkeen tapasin ensimmäisen vaimoni. Liittomme oli vajaan vuoden mittainen. Sen päätyttyä löysin hyvinkin nopeasti toisen vaimoni, jonka kanssa olimme yhdessä 7,5 vuotta. Sinä aikana ostimme pienen maatilan, jossa sai elää vapaasti. Se on ollut ainoa paikka, jonka olen koskaan tuntenut 100 %:sti omaksi kodikseni. Siellä olin turvassa. Yritimme myös muutaman vuoden ajan saada lapsia tuloksetta. Kun suhteemme vaimoni kanssa päättyi, oli tila pakko laittaa myyntiin. Olin juuri päättänyt palata yliopistoon ja aloittaa opiskelun uudestaan. Tuntuu edelleen siltä, että vaimoni laittoi minun pastamankelista läpi. Koti meni, ja vaikka suhteemme olikin ollut jo aika kuollut, oli se silti kova paikka. Kaikki muuttui. Jouduin luopumaan elintavastani, johon kuului paljon eläimiä. Vain murto-osa muutti kanssani kerrostaloon. Vaimoni ei ottanut mukaansa yhtään eläintä. Kaikki jäivät minun huollettavikseni.

 

Tila on edelleen myynnissä, koska asuntomarkkinat ovat todella huonot. Olen sen vuoksi korviani myöten veloissa. Koitan selviytyä koulussa ja tehdä töitä minkä ehdin.

 

Olen ollut elämäni aikana monta kertaa vakavasti masentunut. Minulla on kaksi reumasairautta ja paha migreeni, joka tosin on onneksi helpottanut laihtumisen myötä. Minulla on ikävä vanhempiani. Näen heitä liian harvoin. Haluaisin myös joskus jutella heidän kanssaan iloisemmistakin asioista kuin siitä, miten minulla menee.

 

Vaikka minulla on takanani sekä ylä- että alamäkiä, yritän silti taistella oikeuden puolesta. Juuri nyt olen vain kovin väsynyt tekemään sitäkään.