Ei kai se mikään ihme ole, jos väsyttää, kun ei yhtään ainoaa yötä nuku kunnolla. Maksimissaan parin tunnin pätkissä menee yöt ja välissä saatan olla sen pari tuntia hereilläkin. Sairaalassa sain opiaatteja (tai jotain johdannaisia what ever) leikkauksen jälkeen ja jotain muuta tuitsakkaa ainetta suoraan suoneen ennen leikkausta, ja ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin fyysisesti, miksi narkkarit eivät pääse aineista irti. Ottaisin sen fiiliksen nimittäin mieluusti takaisin. Hetken mun oli tosi hyvä olla. Ei sattunut, eikä mikään painanut mieltä. Oli autuas olo.

Elimistöni on kerännyt nestettä ihan kamalasti ja se luultavasti aiheuttaa tuon jalkakivun. Jalat ovat maitohapoilla jo parin tunnin seisomisen jälkeen. Yritän silti jaksaa töissä. Onneksi näin joulun alla asiakkaita riittää ja on muuta ajateltavaa kuin omat murheet. Vaikka ne siellä mielessä koko ajan ovatkin.

On ollut jännä huomata, että jotkut lukevat blogiani. Yhtään en vaan tiedä, keitä ne jotkut ovat. Kukaan tutuistani ei tätä lue, koska kukaan ei tiedä koko blogin olemassaolosta mitään. Onneksi. Olen itsekin löytänyt muutaman blogin, joita seuraan.

Työt kutsuvat taas, eikä tänään ehdi kovin pitkästi kirjoittaa, vaikka ajatuksia olisi vaikka kuinka paljon. Nöyryytetty olo painaa edelleen mieltä ja mieli tekisi tehdä jokin lapsellinen temppu kostoksi. Mutta nousen sen yläpuolelle. Miksi tuhlata energiaa kusipäähän. Yritän nyt mennä tunnin kerrallaan eteenpäin. Jollain tavalla koitan selvitä, vaikka päivä päivältä on vaikeampaa keksiä, että miksi.